Väkäkärsämadot

Väkäkärsämatoja tunnetaan 1100 lajia. Kuvassa Apororhynchus hemignathi. – Arthur E. Shipley / Public domain. from Wikimedia Commons.

Väkäkärsämadot (Acanthocephala) ova loisia, jotka elävät aikuisina selkärankaisten suolistossa ja toukkina niveljalkaisissa. Nimi johtuu etupään kärsämäisestä ulokkeesta, joka on varustettu taaksepäin kaartuvilla piikeillä, joiden avulla mato kiinnittyy isäntänsä suolen seinämään.

Nimensä mukaisesti väkäkärsämadot ovat matomaisia. Naaras on tavallisesti koirasta isokokoisempi. Väkäsellisen kärsän mato voi vetää sisäänsä. Rataseläinten tavoin ihoa peittää ohut suojakerros, kutikula, ja iho on vailla selvää solurakennetta oleva synsyytti, jossa on isot tumat. Tästä ihon ominaisuudesta, johtuu sekä rataseläimet että väkäkärsämadot sisältävän pääjakson nimi: Syndermata.

Väkäkärsämatojen ruumiissa on kaksi solukerrosta. Ulommassa on rengaslihaksia, sisemmässä pitkittäislihaksia. Ruumiinontelo on kalvoto pseudokeloma eli valeruumiinontelo. Ruumiin etupäässä on kaksi ohutta rakkoa (lemniskukset), jotka täyttyvät nesteestä eläimen vetäessä kärsän sisäänsä; kärsän ojentuminen ulos johtuu rakkojen säilömän nesteen virratessa siihen. Loisina väkäkärsämadot eivät tarvitse omaa ruoansulatus-, verenkierto- eikä hengityselimistöä. Erityselimiä (protonefridiot) on kaksi tai nekin puuttuvat. Kärsätupessa on hermoganglio, josta lähtee hermoja kärsään ja muualle ruumiiseen.

Sukupuolet ovat erilliset, ja sukurauhaset eli gonadit sijaitsevat kärsätupen ja peräpään välillä. Koirailla on kaksi siittiörauhasta, mutta naaraiden munarauhanen ei ole pysyvä. Siittiöt kulkevat tiehyttä pitkin takapäässä olevaan säiliöön (bursa), josta ne siirtyvät naaraaseen. Munat kehittyvät ripustimessa, vapautuvat ruumiinonteloon ja hedelmöittyvät siellä. Ne kehittyvät tavallisesti melko pitkälle, ennenkuin vapautuvat isännän suolistoon ja poistuvat sieltä ulosteiden mukana väli-isäntänä toimivan niveljalkaisen (hyönteisen tai äyriäisen) saataville. Toukka kehittyy väli-isännässä, jonka on tultava pääisäntänä toimivan selkärankaisen syötäväksi, jotta se pääsee suolistoon kehittymään aikuiseksi.

Väkäkärsämatoja elää kaikenlaisissa selkärankaisissa kaloista nisäkkäisiin. Aikuisten matojen koko vaihtelee puolestatoista 65 senttimetriin. Ihminen tavallisesti säästyy väkäkärsämadoilta. Tavallisesti sioissa loisiva Macracanthorhynchus hirudinaceus voi satunnaisesti päätyä myös ihmiseen. Sen väli-isäntänä voivat toimia mm. turilaiden toukat, joita siat mielellään syövät. Toinen ihmisen satunnaisloinen on pitkäkärsämato (Echinorhynchus proteus), joka elää kaloissa. Sen kehityksessä on yksi tai kaksi toukkavaihetta ja yksi tai useampia väli-isäntiä.

Väkäkärsämatoja tunnetaan 1100 lajia. Molekyylitutkimukset osoittavat, että ne ovat läheistä sukua rataseläinten lahkolle Seisonidea, ja ovat siten oikeastaan suolistoloisiksi kehittyneitä rataseläimiä, vaikka ulkonäkö on varsin erilainen. Väkäkärsämadot jaetaan tätä  nykyä neljään ryhmään, joita voidaan pitää luokkina Syndermata-pääjaksossa.

  • Archiacanthocephala. Kärsän väkäset samankeskisinä renkaina; protonefridioita on; naarailla kaksi pysyväää munaripustinta; koirailla kahdeksan kittirauhasta, joiden eritteellä se sulkee naaraan sukuaukon parittelun jälkeen; maaselkärankaisten loisia.
  • Palaeacanthocephala. Kärsän väkäset säteensuuntaisissa riveissä vuorottaisesti; protonefridiot puuttuvat; naaraiden munaripustimet väliaikaisia; koirailla kuusi kittirauhasta; enimmäkseen vesiselkärankaisissa.
  • Eoacanthocephala. Kärsäväkäset säteensuuntaisesti; protonefridiot puuttuvat; munaripustimet pysyviä; kittirauhanen synsyyttinen, ja siihen liittyy varastointielin; vesiselkärankaisissa.
  • Polyacanthocephala. Hiljattain erotettu luokka, vain yksi suku, Polyacanthorhynchus.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *