Liekoja sukulaisineen

Nykyajan liekomaiset kasvit (Lycophyta) ovat pieni jäänne paljon loisteliaammasta menneisyydestä. Kivihiilikausi ajoittuu 359 – 299 miljoonan vuoden taakse noin 60 miljoonaa vuotta kestäneelle ajanjaksolle, ja siihen mennessä liekomaisten evoluutiolinja oli kehittynyt melkoisen monimuotoiseksi. Pienikokoisten ruohovartisten kasvien lisäksi niissä oli jättiläismäisiä puita, joiden rungon läpimitta saattoi paisua kahteen metriin ja korkeus nousta yli 40 metriin. Nämä jättiläiset kukoistivat miljoonia vuosia kosteikoissa, mutta kun ilmasto tuli kuivemmaksi permikaudelle (299 – 252 miljoonaa vuotta sitten) tultaessa, niiden diversiteetti väheni.

Pienikokoisia liekomaisia (eli lykofyyttejä) on säilynyt, ja nykyään niiden ryhmässä on noin 1200 tunnettua lajia, jotka muodostavat kolme heimoa: lieko-, mähkä- ja lahnanruohokasvit. Monet niistä kasvavat tropiikin puiden päällyskasveina käyttäen puita kasvualustanaan loisimatta niillä. Liekomaisia on myös lauhkean vyöhykkeen alueilla, ja useimmiten ne ovat metsien kenttäkerrosten kasveja, joskus jopa uposkasveja. Alkeisvarsikot voivat olla näkyvissä maan pinnalla ja ovat vihreitä ja yhteyttäviä, maansisäisäiset saavat ravintonsa sienirihmastoilta.

Varsinainen liekokasvi edustaa itiösukupolvea eli on sporofyytti, jolla on enemmän tai vähemmän pystyt varret ja halkihaaraiset eli dikotomiset juuret. Lehdet ovat enimmäkseen pieniä, ja isommoimmissakin on vain yksi johtojänne (mikrofyllit). Mähkät  kasvavat tavallisesti melko pienikokoisina vaakasuuntaisesti. Monilla niistä ja kaikilla lieoilla itiölehdet eli sporofyllit sijaitsevat nuijamaisina ja käpymäisinä rykelminä eli strobiluksina. Lahnanruohojen ainoa suku kasvaa soisilla kasvupaikoilla tai vedessä uposkasveina. Kaikkia näitä liekomaisten tyyppejä tavataan myös Suomessa.

Liekokasvien heimon (Lycopodiaceae) lajit ovat homosporisia, so. ne tuottavat vain yhdenlaisia itiöitä, joista itää kaksineuvoisia alkeisvarsikoita muna- ja siittiöpesäkkeineen (yksikotisuus). Sen sijaan mähkät (heimo Selaginellaceae) ja lahnanruohot (heimo Isoëtaceae) ovat heterosporisia: isoitiöistä kasvaa munapesäkkeellisiä alkeisvarsikoita ja pikkuitiöistä siittöpesäkkeellisiä; alkeisvarsikot eli gametofyytit ovat siten yksineuvoisia ja kaksikotisia.

Liekokasvien itiöt vapautuvat suurina määrinä yhdellä kertaa. Ne ovat hyvin öljypitoisia ja helposti syttyviä, joten mm. taikurit ja valokuvaajat ovat aikoinaan käyttäneet niitä savun ja valonvälähdysten aikaansaamiseen (ns. kärpäsruuti).

Suomessa kasvaa kuusi liekokasvien heimoon kuuluvaa lajia. Yleisimmät niistä ovat koko maassa kasvavat ketunlieko (Huperzia selago), riidenlieko (Lycopodium annotinum) ja keltalieko (Diphasiastrum complanatum). Ketunlieko voi kasvaa 20 cm pitkäksi ja on pystykasvuinen, ja sen itiöpesäkelehdet ovat kasvulehtien kaltaisia. Riidenlieon varsi voi olla yli metrin mittainen ja on suikertava ja liereä, mutta haarat ovat pystyjä, haarattomia tai niukkahaaraisia; itiötähkät sijaitsevat yksittäin ja ovat perättömiä. Keltalieon samanmittaset varret ovat litteitä, ja itiötähkät ovat perällisiä.

Mähkäkasvien heimosta maassamme esiintyy vain yksi laji, mähkä (Selaginella selaginoides). Se on yleinen vain Lapissa, eivätkä sen haarat ylitä 10 cm:ä. Vain itiöhaarat ovat pystyjä.

Lahnanruohokasvien heimoon kuuluu maassamme kaksi yleisesti vesistöissä uposkasvina kasvavaa lajia: vaalea- (Isoëtes echinospora) ja tummalahnanruoho (I. lacustris). Niillä on pysty, lyhyt ja mukulamainen varsi, jossa kielekkeelliset lehdet ovat tiheänä ruusukkeena. Isoitiöpesäkkeet sijaitsevat uloimpien lehtien tyvituppien suojassa, pikkuitiöpesäkkeet keskimmäisten lehtien tyvellä.