Viherlevät

Viherlevät, Chlorophyta, ovat jo selvemmin kasvikuntaa kuin aikaisemmin esitellyt punalevät. Ne polvetuvat samasta kantamuodosta kuin ns. Streptophyta-ryhmä, johon kuuluu viherlevämäisiä sekä yksi- että monisoluisia muotoja (mm. näkinpartaiset) ja varsinaiset maaelämään sopeutuneet kasvit (sammalet, sanikkaiset, siemenkasvit). Viherlevistä ja streptofyyteistä käytetään yhteisnimitystä Viridiplantae (latinaa, ’vihreät kasvit’).

Viherlevien pääjaksoon, Chlorophyta, kuuluu yli 7000 lajia. Suurin osa niistä elää suolattomissa vesissä, vähemmistö merissä tai maalla.

Rakennetasot

Osa viherlevistä on yksisoluisia, ikäänkuin sukusoluasteelle jääneitä ajatellen monisoluisia lajeja (silti niilläkin on sukupolvenvuorottelua). Useat yksisoluisista elävät kuivalla maalla, mutta myös vesistöjen planktonissa. Yksisoluisista monet ovat myös symbioottisia muiden aitotumaisten kanssa, jolloin ne antavat yhteyttämistuotteitaan isäntänsä ravinnoksi. Jotkin kasvavat voimakasvaloisissa ja ultraviolettisäteilylle alttiissa ympäristöissä ja suojautuvat liialta paisteelta erinäisin yhdistein, joita on niiden solulimassa, solunseinässä tai tsygootin kuoressa; niiden väritys ei ole viherleville ominainen vihreä.

Viherleväsolut voivat järjestyä kolonioiksi, jotka ovat ovat tavallisesti rihmamaisia. Rihmalevät esiintyvät kelluvina tai pohjakasvillisuutena lammissa tai muussa matalassa vedessä. Esim. vyörihmat (Ulothrix – kuvia).

Todellisessa monisoluisessa rakennetasossa on solujen välillä erilaisuutta ja niillä erilaisia tehtäviä. Kasvu tapahtuu solujen lisääntyessä jakautumalla. Esimerkkeinä pallolevät (Volvox –kuvia) ja merisalaatit (Ulva – kuvia).

Solusulaumassa eli synsyyttisessä rakenteessa tapahtuu solun tumien jakautumisia ilman, että solut jakautuisivat. Esimerkiksi suikerolevien (Caulerpa) rihmamaiset haarat ovat solunseinättömiä ja monitumaisia synsyyttejä. – kuvia.

Lisääntyminen

Useimmilla viherlevillä on monimutkainen elämänkierto, jossa on sekä suvullisesti että suvuttomasti lisääntyviä vaiheita. Lähes kaikki lajit lisääntyvät suvullisesti kaksisiimaisten sukusolujen välityksellä, joissa on kuppimaiset viherhiukkaset eli kloroplastit.

Luokittelujärjestelmä

Viherlevien luokittelujärjestelmä näyttää nykyään tältä (Ruggiero, M.A., Gordon, D.P., Orrell, T.M., Bailly, N., Bourgoin, T., Brusca, R.C., Cavalier-Smith, T., Guiry, M. D. & Kirk, P. M. (2015). A Higher Level Classification of All Living Organisms. PLoS ONE 10(4): e0119248.):

Pääjakso Chlorophyta

Alajakso 1. Chlorophytina. Viisi luokkaa, 23 lahkoa.

Luokka 1. Chlorodendrophyceae. Ainoastaan lahko Chlorodendrales.

Luokka 2. Chlorophyceae. Seitsemän lahkoa, joista yksi nimeämätön (siinä mm. Chlorangiopsidaceae-heimo). Muut lahkot: Chaetopeltidales, Chaetophorales, Chlamynomonadales (Volvocales), Oedogoniales ja Spheropleales.

Luokka 3. Pedinophyceae. Kolme lahkoa: Marsupiomonadales, Pedinomonadales ja Scourfieldiales.

Luokka 4. Trebouxiophyceae. Viisi lahkoa: Chlorellales, Microthamniales, Phyllosiphonales, Prasiolales, Trebouxiales.

Luokka 5. Ulvophyceae. Kahdeksan lahkoa: Bryopsidales, Cladophorales, Dasycladales, Oltmannsiellopsidales, Scotinosphaerales, Trentepohliales, Ulothricales, Ulvales.

Alajakso 2. Prasinophytina.

Luokka 1, Mamiellophyceae. Kaksi lahkoa: Mamiellales ja Monomastigales.

Luokka 2. Nephrophyceae (Nephroselmidophyceae), Lahko Nephroselmidales.

Luokka 3. Pyramimonadophyceae. Lahkot Palmophyllales, Prasinococcales, Pseudoscourfieldiales, Pyramimonadales.

Seuraavassa kuvauksia joistakin lahkoista:

Lahko Chlorodendrales (luokka Chlorodendrophyceae) sisältää tav. nelisiimaisia ja kuorellisia, muodoltaan monenmoisia  yksisoluisia viherleviä. Kuori koostuu yhdistyneistä hiilihydraattipitoisista suomuista ja peittää yhtenäisenä koko soluruumiin; siimassa niitä on yksittäin. Suomujen ja kuooren hienorakenne vaihtlee lajista toiseen ja toimii tunnistamisen välineenä. Lajeja tavataan sekä meri- että sisävesissä keijustossa ja pohjaeliöstössä. Kaikki ovat yhteyttäviä ja omavaraisia (fotoautotrofeja). Useimmat elävät vapaina, eräät kuitenkin symbiontteina eläimissä. Suotuisissa olosuhteissa lajit voivat muodostaa leväkukintoja. – kuvia.

Lahkossa Chlamydomonadales eli Volvocales (luokka Chlorophyceae) on pitkä- tai lyhytsiimaisia viherleviä, jotka voivat muodostaa levymäisiä tai pallomaisia kolonioita, joissa on soluja 32 – yli 500 kpl. Kussakin solussa on kaksi siimaa, ja ne toimivat koordinoidusti. Suvuttomassa lisääntymisessä solut jakautuvat, kunnes uusi kolonia on syntynyt vapautettavaksi. Pienissä kolonioissa kaikki solut jakautuvat, suurissa on sekä kasvullisia että lisääntyviä soluja. Suvullinen lisääntyminen vaihtelee isogamiasta oogamiaan. Edellisessä sukusolut ovat samanlaisia keskenään ja liikkuvia, jälkimmäisessä munasolu on suuri ja liikkumaton. – kuvia.

Lahko Oedogoniales (luokka Chlorophyceae) käsittää suolattomien vesien rihmaleviä, ja on varsin selväpiirteinen ja omanlaisensa ryhmä. Esimerkiksi suvuttoman lisääntymisen liikkuvat itiöt (tsoospoorit) ovat monisiimaisia, ja siimat ovat järjestyneet kiehkuraksi solun kärjen tuntumaan. Suvullinen lisääntyminen on erikoislaatuista oogamiaa, ja solujen jakautumisessa on mutkikas menetelmä. Lahkoon kuuluu runsaat 400 lajia ja kolme sukua. – kuvia.

Sphaeropleales-lahkosta (luokka Chlorophyceae) on aiemmissa järjestelmissä käytetty nimeä Chlorococcales. Lahkoon kuuluu eräitä makean veden planktonin yleisimpiä leviä, kuten Scenedesmus ja Pediastrum. Lahkon levät ovat joko liikkumattomia yksisoluisia tai kolonioita muodostavia, joilla on kaksisiimaisia tsoospooreja. – kuvia.

Pedinomonadales (luokka Pedinophyceae) on yksiheimoinen lahko, jonka lajit ovat pieniä yksisoluisia leviä. Kussakin solussa on yksi siima.

Bryopsidales-lahkossa (luokka Ulvophyceae) sekovarsi on rihmamainen ja hyvin haarainen ja voi olla sotkeutunut massamaiseksi. Solut ovat monitumaisia eikä väliseiniä ole, joten kiekkomaiset kloroplastit ja muut soluelimet (organellit) voivat liikkua vapaasti kaikkialla sekovarressa. Koko levä voi olla yhtä ainutta solua, ja suikerolevillä (Caulerpa) se voi olla monta metriä. Halimeda-suvussa voi yksi ainoa yksilö muodostaa merenpohjaniityn, joka koostuu yhdestä solusulaumayksilöstä. Lahkon levien lisääntyminen on pääasiassa kasvullista: pienistä kappaleista kasvaa uusi yksilöitä, jolloin syntyy laajoja klooneja. Joissakin olosuhteissa esiintyy suvullista lisääntymistä, jossa sekovarren koko sytoplasma muuttuu kaksisiimaisiksi sukusoluiksi (ilmiötä nimitetään holokarpiaksi). Ne vapautuvat meriveteen solunseinän nystymäisistä aukoista, papilleista. Tsygootista eli hedelmöityneestä munasolusta kasvaa alkeisrihma (protoneema), joka kehittyy uudeksi yksilöksi.

Dasycladales (luokka Ulvophyceae) on viherlevälahko, joka koostuu kookkaista yksisoluisista lajeista (koko vaihtelee 2 – 200 mm). Ne elävät lämpimien merien matalissa osissa, tav. enintään 20 m:n syvyydessä. Suunnatonta solua peittää kalsiumkarbonaattinen kuori. Kasvullisessa vaiheessa niissä on vain yksi tuma. Vasta kun on aika tuottaa gameetteja, tuma jakautuu meioottisesti ja sen jälkeen lukuisia kertoja mitoottisesti suureksi määräksi haploideja tumia, jotka siirtyvät leväsolun yläosan gametangioihin (sukusolupesäkkeisiin). Huomattavaa solun rakenteessa on proteiinirihmojen muodostama verkosto. Lahkoon kuuluu mm. suku Acetabularia.

Mamiellales-viherlevien (luokka Mamiellophyceae, alajakso Prasinophytina) solut ja siimat ovat yleensä seittimäisten suomujen peittämiä. Yhteistä suomuisille ja suomuttomille lajeille ovat tietyt pigmentit.

Palmophyllales (luokka Pyramimonadophyceae) ovat syvänmeren viherleviä. Viherleviksi ne ovat omalaatuisesti monisoluisia siten, että niiden solut sijaitsevat hyytelömäisessä väliaineessa. Sukuja lahkossa on vain kolme: Palmophyllum, Verdigellas  ja Palmoclathrus. – kuvia

Suomen viherleviä

Maamme vesialueilla elää joitakin makroskooppisia viherlevälajeja, joista seuraavassa:

Salaattilevä, Monostroma grevillei, on arktisten seutujen levä, joka on jäänyt Itäereen jäänteenä jääkauden merivaiheista. Se on läpikuultava ja vihreä ja parhaiten havaittavissa jäiden lähdön aikoihin. Salaattilevä on sopeutunut alle neljäasteiseen, sulamisvesien viilentämään murtoveteen. Kasvu alkaa jo jään alla, ja kun veden lämpötila nousee yli kahdeksan asteen, sen elintoiminnot häiriintyvät. Kesät se viettää syvissä ja viileissä vesissä. – kuvia

Ahdinparta, Cladophora glomerata, muodostaa rannikoittemme kivikkoihin ja kallioihin jopa useita metrejä leveitä vihreitä vyöhykkeitä vesirajasta jopa viiden metrin syvyyteen. Se tuottaa eläimille paljon ravintoa ja toimii hyvänä lisääntymissuojana. Monet äyriäisten nuoruusvaiheet syövät ahdinpartaa ja sillä kasvavia piileviä sekä pienempiä rihmamaisia viherleviä ja monet mikroskooppiset ja vähän isommatkin selkärangattomat, kuten kotiloiden ja simpukoiden toukat, etsivät suojaa niitä saalistavilta kaloilta ja niiden poikasilta. Ahdinparta kasvaa runsaana myös makeissa vesissä, ja sen runsastuminen on vesien rehevöitymisen seurausta. – kuvia 

Ahdinparralla on maassamme ainakin kaksi sukulaista. Kallioahdinparta, C. rupestris, kasvaa ulkosaariston tyrskyisillä kalliorannoilla Porin korkeudelle saakka. Se on väriltään oliivinvihreä, ahdinparta on kirkkaamman vihreä. Vasta lokakuussa kallioahdinparta saavuttaa näyttävimmän kasvustokokonsa. – kuvia. Palloahdinpartaa, C. aegagrophila, voi nähdä toukokuussa murtovedessä ja kirkkaissa järvissä tummanvihreinä ja takkuisina kelluvina palloina, joiden läpimitta on kaksi – kolme senttiä. Tavallisesti se muodostaa pohjalle mattomaisia kasvustoja. – kuvia.

Suolilevä, Enteromorpha intestinalis, on nimensä mukaisesti suolenpätkän kaltainen putki ulkosaariston luotojen rehevissä kalliolammissa. Niissä se on ainoa muutaman sentin mittaiseksi kasvava kasvi. Kalliolammikoiden lisäksi sen voi yksittäisinä löytää ahdinpartavyöhykkeestä, laitureilta ja kiviltä vesirajassa. – kuvia.

Lisää maamme rannikoiden viherleviä löytyy tästä.