Streptofyytteihin kuuluva näkinpartaisten luokka (Charophyceae) oli monimuotoinen menneinä maailmankausina. Fossiileja on siluurikauden kerrostumissa, ja valtakausi lienee ollut jura- ja liitukaudella. Sekovarsiin ja varsinkin tsygootteihin (oospooreihin) kerääntyy kalkkia, joten jäänteitä eli ns. gyrogoniitteja on säilynyt.
RAKENNE ELI MORFOLOGIAA JA ANATOMIAA
Näkinpartaisten sekovarsi on pysty, ja siinä on haaroja kiehkuroina säännöllisin välein. Itäneessä taimessa joka toisesta solusta muodostuu nivelsolu ja joka toisesta pitkä nivelvälisolu. Nivelvälisolu voi olla jopa kymmenen sentin mittainen. Nivelsolu pysyy lyhyenä, ja pystysuuntaisten solunjakautumisten seurauksena syntyy rengas, jossa solujen lukumäärä on 6 – 20. Niiden jakautuessa syntyvät haarat ja näkinparroilla (suku Chara) myös kuorisolurihmat. Korvakekiehkurat ja gametangiot syntyvät myös nivelsolujen jakautumisen tuloksena.
Näkinpartaiset kiinnittyvät alustaan juurtumahapsien avulla, joita voi kehittyä myös ylempiin niveliin. Sekovarret voivat rönsyillä pitkin pohjaa. Eräillä lajeilla juurtumahapsiin syntyy talvehtimissilmuja eli bulbilleja.
Solunseinissä on selluloosaa, ja joissakin suvuissa solunseinän ulkokerroksissa on kalsiumkarbonaattia, joka tekee kasvin kovaksi ja hauraaksi. Soluissa on paljon viherhiukkasia. Pigmentteinä niissä on klorofylli a:ta ja b:tä kuten viherlevillä ja versokasveilla. Karotenoidejakin on, etenkin isolla punanäkinparralla (Chara tomentosa). Soluissa on aluksi vain yksi tuma, mutta vanhoissa nivelvälisoluissa voi olla ehkä jopa yli tuhat pitkänomaista tumaa, jolloin tumat jakautuvat kuroutumalla. Kromosomit ovat melko kookkaita (3 – 5 mikronia eli mm: tuhannesosaa), ja ne muistuttavat ulkonäöltään esim. joidenkin liljakasvien kromosomeja. Solunjakautumisen yhteydessä syntyy fragmoplasti ja solulevy samantapaisesti kuin putkilokasveilla. Tuman jakautuessa tumajyvänen säilyy, mikä on alkukantainen ominaisuus; siemenkasveilla se häviää tumanjakautumisen aikana. Spermatogeneesin eli siittiösolujen synnyn yhteydessä on todettu sentrioleja, mutta niitä ei ole kasvullisten solujen jakautuessa.
lisääntyminen
Näkinpartaiset voivat lisääntyä suvuttomasti sekovarren palasista, joihin muodostuu juurtumahapsia eli ritsoideja. Palaset kulkeutuvat kauemmas, ja niistä kohoaa uusia pystyjä sekovarsia. Muuta suvutonta lisääntymistä ei ole.
Suvullinen lisääntyminen on oogamiaa. Lajit ovat joko yksi- tai kaksikotisia; edellisessä tapauksessa siittiö- ja munasolutuotanto tapahtuu samassa yksilössä, jälkimmäisessä eri yksilöissä (on erikseen koiraita ja naaraita). Gametangioiden eli sukusolupesäkkeiden rakenne on ainutlaatuinen. Näkinparroilla (Chara) ne syntyvät haarojen nivelkohtiin. Anteridiot eli siittiöpesäkkeet syntyvät värittömissä siittiöitö muodostavissa (spermatogeenisissa) rihmoissa eli anteridiorihmoissa. Rihmat ovat haarattomia, ja niissä on vain yksi solurivi. Kussakin laatikkomaisessa solussa syntyy yksi kaksisiimainen, pitkänomainen ja kierteinen siittiösolu eli spermatotsoidi. Se syntyy mitoosin tuloksena, sillä näkinpartaiskasvi on gametofyytti, jossa on yksiannoksinen kromosomisto (ts. se on haploidi). Ennen spermatogeenisten rihmojen syntyä solunjakautumisten tuloksena muodostuu kehittyviä siittiösoluja suojaava pallo, joka on läpimitaltaan 1 – 2 mm. Haaran nivelessä oleva kantasolu jakautuu kahdeksaksi primaariksi nuppisoluksi (kapitulum). Niiden jakautuessa syntyy pitkänomaisia kahvasoluja (manubrium). Ne suuntautuvat nuppisoluista ulos, ja niissä ovat litteät kilpisolut, jotka peittävät siittiöpalloa. Pallon keskellä olevat nuppisolut jakautuvat sekundaarisiksi nuppisoluiksi, joista syntyy spermatogeenisiä rihmoja. Yhtäläissekovartisilla lajeilla siittiöpallo sijaitsee nivelessä naarasgametangion eli oogonion alapuolella. Siittiöpallorakennetta kokonaisuudessaan ei voine tulkita anteridioksi eli koirasgametangioksi. Oogonion sisällä on suuri munasolu, ja oogoniota ympäröi viisi spiraalimaista, putkimaisten solujen muodostamaa rihmaa. Ne yhtyvät oogonion kärjessä koronaksi, jossa on joko viisi tai kymmenen solua. Kun siittiöt ovat valmiita, koiraspallojen kilpisolut irtoavat toisistaan, ja siittiösolut pääsevät ulos. Ne tunkeutuvat oogonion kruunusolujen tyvessä olevasta aukosta oogonioon, jossa munasolu hedelmöityy. Syntyy paksuseinäinen, ruskea tai musta lepovaiheinen tsygootti, ns. oospori. Siinä tapahtuu kaksi peräkkäistä jakoa, ja meioosi taphtunee tässä vaiheessa. Seuraa useita mitoottisia jakoja, ja nuori taimi tunkeutuu ulos tsygootin seinässä olevasta reiästä. Taimesta kehittyy uusi haploidi näkinpartainen. Vaikkakin näkinpartaisten kehityskierto on haplontti (so. haploidi vaihe eli gametofyytti hallitsee), esiintyy niillä kuitenkin polyploidiaa.
näkinpartaislajeja
Näkinpartojen sukuun, Chara, kuuluu kaikkiaan noin 20 lajia ja silopartojen sukuun, Nitella, noin 50 lajia. Kumpikin suku on levinnyt koko maapallolle. Laajalle levinnyt on myös Tolypella-suku, muut (Lamprothamnion, Lychnothamnus ja Nitellopsis) ovat vain 1 – 3 -lajisia ja harvinaisempia. Suomessa kasvaa parikymmentä näkinpartaislajia, joista joitakin seuraavassa. Monet lajit ovat maassamme suuria harvinaisuuksia ympäristövaatimustensa vuoksi. Esimerkiksi kalkkipitoisia järviä meillä on vähän.
Suurikokoisin Suomessa tavattava laji on punanäkinparta (Chara tomentosa), joka on väriltään useimmiten kellan- tai ruskeanpunainen. Se voi muodostaa laajoja kasvustoja merenlahtiin ja on tyypillinen pitkissä, kapeissa, melkein umpeen kuroutuneissa lahdissa. Esimerkiksi Tanskassa se kasvaa myös järvissä. Punanäkinparta on vankkarakenteinen, ja sillä on tavallisesti isot ja pulleat punertavat haarojen päätesolut sekä korvakkeet. Laji on kaksikotinen, mutta koirasyksilöt ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Syksyllä sen alimpiin nivelsoluihin kertyy runsaasti tärkkelystä, ja kasvit talvehtivat jään alla. Pian jäiden lähdettyä lietteellä lojuvista edellisen vuoden päärangoista versoaa uusia päärankoja, joiden niveliin kehittyy nopeasti punakeltaisia, nuppineulan päätä muistuttavia siittiöpalloja. Siittiöiden valmistuttua pallot hajoavat. Repeytyneiden pallojen kilpisolut näkyvät usein liuskoina nivelkohdissa. Nuorten pallojen spermatogeeniset rihmat kasvavat hyvin nopeasti, ja solunjakautumisia on hyvin paljon. Ne sopivat kromosomitutkimukseen, sillä ne voivat olla jopa viiden mikronin pituisia ja värjäytyvät helposti tavallisilla värjäysmenetelmillä. Punanäkinparralla on 14 kromosomia (n=14). – kuvia
Otanäkinparta (Chara aspera) on noin 20 cm korkea, vihreä, piikkinen, ja kasvaa rannikoilla. Punanäkinparran tavoin se on kaksikotinen, ja kromosomilukukin on sama. Molemmat sukupuolet ovat yleisiä. Juurtumahapsissa on etenkin syksyllä yksisoluisia, valkoisia tärkkelyspallosia, joiden avulla laji talvehtii. Otanäkinparta on merialueittemme selvästi runsain ja koko rannikkoalueelle levinnyt. Juurtumahapsissa on pohjaliejun suojassa neljä valkeaa ja pyöreää talvehtimissilmua (bulbillia). – kuvia
Harvinaisempana otanäkinparran seurassa lounaassa suojaisissa merenlahdissa kasvaa samankokoinen tummanäkinparta (Chara canescens), jolla on värittömät kuorisolut lukuisine vihreine piikkisolurykelmineen. Väriltään se on tummanvihreä, kasvutavaltaan tiheähaarainen. Sekin on kaksikotinen, mutta maamme alueilla on vain naarasyksilöitä. – kuvia
Järvinäkinparta (Chara fragilis) kasvaa järvissä koko maassamme ja paikoin myös vähäsuolaisessa murtovedessä. Se on maassamme laajimmalle levinnyt näkinparta, ja sen löytää varmimmin järvenpohjan lähteiden tuntumasta. Se muistuttaa otanäkinpartaa, mutta on piikitön, vailla tärkkelyspallosia ja yksikotinen. Järvinäkinparta on ulkonäöltään vaatimaton, hento ja tummanvihreä. – kuvia
Yksikotinen on myös itämerennäkinparta (Chara baltica), joka on punanäkinparran kokoinen, yleensä hennompi, vihreä, haarova ja harvapiikkinen laji. Kummatkin kasvavat usein samantapaisilla kasvupaikoilla. Itämerennäkinparta on monivuotinen, ja sen pääranka ja haarat ovat uurteisia, mikä johtuu keskenään vuorottelevista eri-ikäisistä ja -kokoisista kuorisoluriveistä. – kuvia
Siloparroista (Nitella) Suomessa yleisimpänä esiintyy järvisiloparta (N. flexilis), joka nimensä mukaan on erityisesti järvien ja lintuvesien laji, jota kasvaa jokisuistojen ja rehevien järvien avoimissa osissa. Kooltaan se on suuri ja muistuttaa hapsivitaa (Potamogeton pectinatus). Se on kuoreton, ja sen päärangassa on senttimetrien pituisia nivelvälisoluja, joita on paljon käytetty solufysiologian tutkimuksissa. Tyypilliset, kertaalleen dikotomisesti eli halkihaaraisesti haaroittuneet haarat sekä gametangiot lähtevät nivelistä. – Karummissa järvissä kasvaa muita, pienempiä silopartoja. – kuvia
Tuulenpesäparta (Tolypella nidifica) on yksikotinen ja kasvaa rannikon murtovesialueella. Se on sileäkuorinen ja piikitön, heleänvihreä, ja sillä on yleensä runsaasti gametangioita, jotka ovat ryhmittyneet pesämäisiksi möykyiksi, mistä nimi johtuu. – kuvia
näkinpartaisten ekologiaa
Näkinpartaiset ovat kalkkialueiden kasveja. Niitä on monissa Itä-Suomen järvissä, eniten alueilla, missä on runsaasti järvikalkkia, esim. Kuusamossa. Lounais-Suomessa niitä on matalissa ja suojaisissa murtovesilahdissa, merenlahdista kuroutuneissa järvissä sekä vanhoissa kalkkilouhoksissa, joihin on kerääntynyt vettä.
Fosfaattien lisääntyminen eli vesien rehevöityminen, ruoppaus ja veneliikenne hävittävät näkinpartaiskasvustoja. Särkikalat käyttänevät ravinnokseen näkinpartaisia, sillä niitä löytyy kalojen ruoansulatuskanavasta. Myös joutsenet, hanhet, sorsat ja sotkat syövät mielellään näkinpartaisia.
Näkinpartaisilla on luonteenomainen, epämiellyttävä tuoksu, joka vaihtelee eri paikoilla ja eri aikoina. Se johtuu allelopaattisista eritteistä, joiden avulla kasvit ehkäisevät pintaa peittävien päällyslevien kiinnittymisen (kasvien kemiallista vaikuttamista toisiinsa sanotaan allelopatiaksi). Eritteidensä vuoksi näkinpartaisia on käytetty hyönteisten torjunnassa.
Lähteet
Kallio, P. & Rousi, A. (päätoim.) 1981: Kasvien maailma, Otavan iso kasvitietosanakirja, osa 4. Näkinpartaislevät. – Otava. ISBN 951-1-06068-6.
Vuokko, S. (päätoim.) 2001: Suomen luonto. Kasvit, osa 3; Bakteereja, sieniä, itiökasveja. – WSOY-yhtymä. ISBN 951-35-6614-5.