Piiskasiimasienet

Sienikuntaan, Fungi, laskettavia lajeja tunnetaan noin 100 000, mutta jatkuvasti niitä löytyy lisää. Sienitutkimuksen parissa on päätelty, että todellinen lajiluku olisi lähes 1,5 miljoonaa.

Tähän tulokseen on tultu, kun on löydetty lukuisasti aivan uusia yksisoluisten sienten ryhmiä. Joissakin niistä on havaittu yhtä suurta geneettistä monimuotoisuutta kuin muissakin sieniryhmissä. Osa näistä uusista löydöistä näyttää muodostavan oman kehityslinjansa, jota nimitetään epävirallisesti kryptomykeeteiksi.

Niistä esimerkkinä on suku Rozella, jota ennen sen sukulaisten löytämistä pidettiin evoluutiossa varhain muista eriytyneenä piiskasiimasienenä. Kryptomykeetit ovat piiskasiimasienten tavoin yksisoluisia, ja niillä on siimojen avulla liikkuvat itiöt, tsoospoorit. Sen sijaan ne eroavat muista sienistä siinä, että missään niiden elämänvaiheessa solunseinässä ei ole kitiiniä. Kitiinipitoinen solunseinä on siten kehittynyt sienille sen jälkeen kun kryptomykeetit olivat erilaistuneet omaksi kladikseen.

Piiskasiimasienten pääjakso, Chytridiomycota (tieteellisen nimen mukaisesti niitä nimitetään myös kytridiomykeeteiksi tai lyhyesti vain kytrideiksi), käsittää noin 1000 tunnettua lajia, joita tavataan kaikkialla makeissa vesissä ja maaperässä. Lisäksi meriekosysteemeistä on löytynyt 20 uutta kladia (kehityshaaraa), joista osa elää ns. mustien savuttajien ympärille muodostuneissa eliöyhteisöissä.

Piiskasiimasienet ovat maaperässä hajottajia, jotka osallistuvat orgaanisen aineksen lahottamiseen ja ravinteiden kiertoon palauttamiseen. Lajeissa on myös loisia, joita elää toisissa yksisoluisissa eliöissä, toisissa sienissä, kasveissa ja eläimissä. Ne lienevät myös osasyyllisiä sammakkoeläinten viime aikaiseen vähenemiseen. Ehkä jokin ilmeisesti ihmisen aiheuttama nopea ympäristömuutos on tehnyt ne erittäin toksisiksi sammakkoeläimille, ja niiden vastustuskyky on heikentynyt.

Mutta on joistakin piiskasiimasienistä joillekin eläimille hyötyäkin. Mäerhtijöiden ruoansulatuselimistössä elää anaerobisia (hapettomiin olosuhteisiin sopeutuneita) lajeja, jotka auttavat kasviravinnon hajottamisessa ja edistävät siten lehmien, lampaiden ja muiden märehtijöiden ravinnon saantia.

Kytridiomykeetit jakavat tiettyjä yhteisiä ominaisuuksia, joista mainittakoon tsoospoorit eli siimalliset itiöt ja kitiinipitoinen solunseinä (joka siis puuttuu kryptomykeeteiltä) sekä tietyt merkittävät niiden valmistamat entsyymit ja muiden sienten kanssa samankaltainen aineenvaihdunta eli metabolia. Perusrakenne on yksisoluinen, mutta eräät lajit muodostavat solukolonioita ja niihin liittyviä rihmoja eli hyyfejä. Yksisoluiset ovat pallomaisia.

Piiskasienten, Chytridiomycota, luokat

1. Chytridiomycetes
2. Chladochytriomycetes 
3. Lobulomycetes 
4. Mesochytriomycetes 
5. Polychytriomycetes 
6. Rhizophlyctidomycetes 
7. Rhizophydiomycetes 
8. Spizellomycetes 
9. Synchytriomycetes