Korallit, merivuokot, meduusat ja polyyppieläimet muodostavat polttiaiseläinten pääjakson, Cnidaria. Ne muistuttavat sienieläimiä sikäli, että myös näillä on iso keskusontelo, yksi iso aukko ja kolmikerroksinen rakenne. Sieni- ja polttiaiseläimet onkin aikoinaan yhdistetty kampamaneettien kanssa onteloeläinten pääjaksoksi.
Sieni- ja polttiaiseläimet ovat ulkonaisesta rakenteestaan huolimatta aivan erilaisia. Sienieläimillä ei ole oikeita kudoksia, joiden kaltaisia rakenteita polttiaiseläimillä jo on. Ne muodostavatkin yhdessä muiden kehittyneempien eläinten kanssa kudoseläinten kehityslinjan, Eumetazoa.
Polttiaiseläinten pussimaisen rakenteen ulko- ja sisäkerros, epi- ja entodermi, ovat aidosti alkiosolukerroksista syntyneitä. Itse eläin vastaa kaksi solukerrosta käsittävää gastrula- eli maljavaihetta. Epi- ja entodermin välissä on hyytelömäinen mesoglea, joka sisältää eräiden kudosten alkeita. Aikuinen gastrula on joko polyyppimäinen, jolla suuaukko on ylöspäin, tai meduusamainen, jonka suuaukko on eläimen alapinnalla. Edellinen on tavallisesti kiinni-istuva (sessiili), jäkimmäinen taas vapaasti uiva. Suuaukon ympärillä on kummallakin muodolla pyyntilonkeroita.
Polttiaiseläinten merkittävin yhteinen piirre ovat polttiaissolut eli knidoblastit, joita käytetään ravinnon pyydystämiseen ja puolustautumiseen. Ne sijaitsevat ektodermissä eläimen ulkopinnalla ja lonkeroissa niitä on erityisen runsaasti. Polttiaissolu on täynnä polttavaa nestettä, ja sen sisällä on spiraalikierteinen rihma. Kun saaliseläin koskettaa polttiaissolun värekarvaa, solu avautuu ja kierteisrihma ponnahtaa ulos. Sen tyvessä olevat väkäset kiinnittyvät saaliiseen, ja lamauttava neste tunkeutuu siihen. Näin polttaiselämet pystyvät pyydystämään kokoonsa nähden varsin isokokoisiakin eläimiä, ja on lajeja, jotka aiheuttavat ihmisellekin hamia, sairastumisen ja jopa kuoleman.
Polttiaissoluja on eri tyyppisiä; tyyppejä on laskettu olevan noin 20. Eräät niistä ovat pelkästään tarttumakykyisiä, ja korallieläimillä ne sinkoavat ulos nuolimaisen rihman, joka ei ole solussa kiinni.
Muita ektodermin soluja ovat aistin-, hermo-, epiteelilihas- ja erilaistumattomia välisoluja (kantasoluja), joista voi tarpeen mukaan erilaistua muita tyyppejä, kuten polttiaissoluja käytettyjen tilalle. Samoja solutyyppejä polttiaissoluja lukuunottamatta on myös entodermissä. Lisäksi siinä on siimallisia syöjäsoluja, jotka erittävät ruoansulatusentsyymejä onteloon, johon lonkerot ovat työntäneet saaliseläimiä suuaukon kautta. Aukko toimii myös hylkyaukkona, jonka kautta sulamattomat ainesosat poistuvat.
Mesoglea ei ole kudos vaan hyytelömäinen väliaine ento- ja ektodermin välissä. Noista solukerroksista lähtee hermosolujen (neuronien) haarakkeita, jotka ulottuvat mesogleaan. Ne ovat yhteydessä myös aistinsolukertymiin, polttiaissoluihin ja epiteelilihassoluihin. Viimeksimainitut ovat polttiaissolujen ohella polttiaiseläimille ominainen erikoisuus. Niiden tyvipäässä on lihassäikeitä ja kärkipäässä joillakin lajeilla kaksi siimaa. Varsinaisia lihassoluja ei ole, mutta näidenkin avulla polttiaiseläimet pystyvät liikkumaan.
Polttiaiseläimillä on sekä suvullista että suvutonta lisääntymistä. Jälkimmäinen perustuu tehokkaaseen uusiutumis- eli regeneraatiokykyyn, jonka välisolut tekevät mahdolliseksi. Pienestä kappaleesta voi kasvaa kokonainen eläinyksilö, ja jakautumalla ne voivat lisääntyä ja muodostaa runkokuntia.
Sukupuolet ovat polttaiseläimillä tavallisesti erilliset, ja elämänkierto sisältää sukupolvenvuorottelun. Hedelmöitynyt munasolu jakautuu täydellisesti, ja gastrulaation jälkeen syntyy pieni planulaksi nimitetty toukka, jonka epiteelisolujen värekarvojen avulla se ui, kunnes lopulta kiinnittyy sopivaan alustaan. Siinä se kehittyy suvuttomasti lisääntyväksi polyypiksi. Se silmikoi uusia polyyppejä, joten muodostuu runkokunta. Myöhemmin polyyppeihin kehittyy lisääntymisnystyjä, joista kuroutuu vapaana uivia meduusoja, jotka tuottavat sukusoluja.
DNA-molekyylikellon mukaan polttiaiselänten pääjakso syntyi noin 680 miljoonaa vuotta sitten prekambrikaudella. Fossiilisto ja molekyylikello viittaavat siihen, että varhaisessa evoluutiohistoriansa vaiheessa pääjakso erilaistui kahdeksi päähaaraksi, joista toisessa meduusa- tai polyyppivaihe on vallitseva (Medusozoa), toisessa meduusavaihe puuttuu kokonaan (Anthozoa eli korallieläimet).
Polttiaiseläinten pääjakso voidaan jaotella seuraaviin alaryhmiin:
- Alajakso Anthozoa, korallieläimet
- sulkakorallit (Alcyonaria), kukkakorallit (Zoantharia), ruukkumerivuokot (Ceriantipatharia)
- Alajakso Medusozoa
- kuutiomeduusat (Cubozoa), polyyppieläimet (Hydrozoa), skyfomeduusat (Scyphozoa), stauromeduusat (Staurozoa)
- Myxozoa ja Polypodiozoa ovat systemaattiselta asemaltaan epävarmoja loisten muodostamia ryhmiä. Aiemmin edellistä pidettiin alkueläimiin kuuluvana. Loisina sen lajit ovat kovasti surkastuneita, mutta nykytietojen mukaan ne polveutuvat meduusamaisista kantamuodoista. Jälkimmäiseen kuuluu vain yksi laji, Polypodium hydriforme, jolla on polttiaissoluja.