Matalissa merivesissä on pintoihin tarttuneina pieniä, tupsumaisia runkokuntia, jotka ovat sammaleläinten (Ectoprocta) muodostamia. Jotkut näyttävät polyyppimäisiltä tai koralleilta, mutta sisärakenteeltaan ne ovat aivan erilaisia. Jotkut kasvavat mattomaisissa kolonioissa, jotkut muodostavat kovia ja kuorimaisia kasvustoja kiville, simpukoiden ja kotiloiden kuoriin tai isojen levien pinnalle. Kaikki sammaleläimet ovat vesieläimiä, enimmäkseen mereisiä; Phylactolaemata-luokka on rajoittunut makeisiin vesiin. Joskus osteriviljelmät kärsivät niitä peittävistä sammaleläimistä, jotka estävät osterien toukkia kiinnittymästä alustaan. Monet lajit kiinnittyvät laivojen pohjiin ja kulkeutuvat eri puolille maapalloa.
Sammaleläimet ovat nivelettömiä kaksikylkisiä eläimiä, kooltaan korkeintaan kolmemillisiä. Ne muodostavat runkokuntia, joissa yksityiset eläimet ovat vähäpätöisiä ja asustavat kukin omassa kitiinisuojuksessaan; sen päällä saattaa olla kalkkikerros. Ruumista peittää epidermi eli päällysketto, jonka alla sijaitsevat rengas- ja pitkittäislihaskerrokset. Vahvin lihas on sisäänvetäjälihas, joka pystyy vetämään eläimen suojuksen sisään; joskus on eläimen suojana vielä kansikin. Ruoansulatuskanava on täydellinen ja U:n muotoinen. Suuta ympäröi sisäänvedettävä lofofori, jossa on lonkeroita. Hylkyaukko (anus) avautuu lofoforin ulkopuolelle. Ruumiinontelo (keloma) on kehittynyt ja on peritoneum-kalvon raunustama. Verenkierto- ja hengityselimet puuttuvat, samoin erityselimet (nefridiot), eikä aistimiakaan ole. Suun ja anuksen välissä sijaitsee hermoganglio, ja siitä lähtee nielun ympäri kulkeva hermorengas. Siitä ja gangliosta lähtee lisäksi hermoja muualle ruumiiseen. Mahasta alaspäin kulkee funikulukseksi nimitetty sidekudosjänne.
Sammaleläimet ovat tavallisesti hermafrodiitteja, ja sukurauhaset (gonadit) kehittyvät peritoneum-kalvosta. Munat hedelmöittyvät ruumiinontelossa ja kehittyvät haudontataskussa. Yhdestä munasta voi joillakin lajeilla kehittyä jopa 100 alkiota (polyembryonia). Mereisten lajien toukka on ns. trokofora, munanmuotoinen, vapaana uiva, ripsivöinen nuoruusaste. Kun se aikuistuu ja kiinnittyy alustaan, alkaa runkokunnan muodostaminen suvuttomasti silmikoimalla. Makean veden lajeilla on silmikoimisen lisäksi lisääntymistä statoblastien eli kitiinikuoristen koteloiden avulla. Ne aktivoituvat ja kehittyvät uusiksi yksilöiksi emoyksilön kuoltua.
Sammaleläinten fossiileja esiintyy runsaasti jo ordoviikkikauden 420-360 miljoonaa vuotta vanhoissa kerrostumissa. Fossiilisia lajeja tunnetaan ainakin 15000 eli paljon enemmän kuin nykyään eläviä.
Sammaleläinten pääjaksossa on kolme luokkaa:
- Järvisammaleläimet (Phylactolaemata). Lofofori U:n muotoinen ylhäältä katsottuna; suu huulimaisen epistomin peittämä; talvehtivat statoblastien avulla; makeissa vesissä, Suomessa viisi lajia. Sukuja: Plumatella, Pectinatella, Cristatella.
- Merisammaleläimet (Gymnolaemata). Lofofori pyöreä; epistomi puuttuu; tsooekiumit (yksittäistä eläintä suojaavat ulkoiset tukirangat) monimutkaisia; enimmäkseen merissä; paljon fossiileja; suurin osa nykyisistä lajeista. Sukuja: Alcyonidium, Penetrantia, Paludicella (makeassa vedessä, aikoinaan ovat voineet tukkia vesijohtoja), Bugula, Menipea, Membranipora, Crisia, Tubulipora; fossiilisia: Archaeotrypa myöhäis-kambrikaudelta, Fenestrellina, Amplexopora ja Hallopora ordoviikki- ja permikaudelta.
- Stenolaemata: pääasiassa mereisiä fossiililajeja.
Sammaleläinten lajimäärä on 4500, Suomessa on ainakin kuusi lajia. Rannikoiltamme tapaa levärupea (Membranipora crustulenta), jonka aiheuttamaa kalkkipeitettä voi nähdä kivillä, levillä ja simpukankuorilla. Niiden runkokunnat ovat pitsimäisiä ja sisältävät jopa useita miljoonia yksilöitä. Rönsysammaleläin (Plumatella repens) muodostaa varsinkin lahojen puuainesten pinnalle haaraisia, sammalmaisia runkokuntia. Kulkusammaleläinrunkokunnat (Cristatella mucedo) ovat liikuntakykyisiä (vrt. otsikkokuva). Pectinacella magnifica -runkokunta voi kasvaa läpimitaltaan 10-senttiseksi hyytelömäiseksi palloksi.
