Elämän monimuotoisuus on lisääntynyt viimeisen 250 miljoonan vuoden aikana. On tapahtunut eri eliöryhmien sopeutumislevittäytymisiä eli adaptiivisia radiaatioita, millä tarkoitetaan evolutiivisen muutoksen ajanjaksoja, joiden aikana eliöryhmät muodostavat uusia lajeja, jotka sopeutuvat uusiin ekologisiin tehtäviin eli ekolokeroihin.
Kunkin viiden massasukupuuttoajan jälkeen on tapahtunut sopeutumislevittäytymisiä suuressa mittakaavassa. Eloon jääneet sopeutuivat vapautuneisiin ekolokeroihin. Syntyi myös merkittäviä evolutiivisia innovaatioita, kuten kasveille siemeniä. Eliöryhmät saattoivat myös asuttaa uusia alueita, joilla oli vain vähän kilpailua lajien välillä.
Dinosaurien eli hirmuliskojen sukupuuton jälkeen 66 miljoonaa vuotta sitten alkoi nisäkkäiden dramaattinen sopeutumislevittäytyminen. Ensimmäisiä nisäkkäiden luokkaan (Mammalia) kuuluvia eläimiä oli n. 180 miljoonaa vuotta sitten, mutta ennen dinojen katoamista ne olivat enimmäkseen pieniä eivätkä morfologisesti monimuotoisia. Monet lajit näyttävät olleen yöeläimiä päätellen niiden kallojen kookkaista silmäkuopista, jotka ovat samanlaisia kuin nykyisillä yöeläimillä. Muutama nisäkäslaji oli keskikokoinen, kuten Repenomamus giganticus, joka eli 130 miljoonaa vuotta sitten ja kasvoi metrin mittaiseksi. Hampaistonsa perusteella se oli lihansyöjä.
Kun dinosaurit hallitsivat, ei yksikään nisäkäs yltänyt niiden mittoihin. Se, että nisäkkäiden koko ja monimuotoisuus jäivät niin rajoittuneiksi, johtui varmaan siitä, että hirmuliskot söivät niitä tai voittivat ne lajien välisessä kilpailusssa. Pienuudesta oli etua, kun asteroiditörmäys tuhosi elämää; oli helpompi kätkeytyä ja säilyä törmäyksen aiheuttamasta katastrofista. Kun näyttämö vapautui hirmuliskoilta, nisäkkäät alkoivat lisääntyä suuresti sekä monimuotoistuivat ja kasvoivat kokoa. Alkoi niiden ekolokeroiden valtaus, jotka ennen olivat olleet dinojen valtaamia.
Uusien ekolokeroiden valtausta oli tietenkin tapahtunut aikaisemminkin eliökunnan historian aikana, mikä merkitsi eri ryhmien diversiteettien lisääntymistä. Olosuhteet muuttuivat kun esimerkiksi fotosynteettiset alkeistumalliset eli prokaryootit alkoivat vapauttaa ilmakehään happea suurin määrin. Kambrikauden räjähdyksessä syntyi suuri määrä eliöitä, joita toiset saattoivat käyttää ravintonaan ja suurikokoiset pedot ilmestyivät meriin. Ja kun kasvit, hyönteiset ja tetrapodit aloittivat kuivan maan valtauksen, alkoi mahtava adaptiivisten radiaatioiden sarja.
Kukin näistä kolmesta radiaatiosta liittyi suuriin evolutiivisiin innovaatioihin, jotka tekivät maaelämän mahdolliseksi. Maakasvien sopeutumislevittäytyminen esimerkiksi liittyi keskeisiin sopeutumiin, kuten varsien tukirakenteisiin, jotka auttavat kasveja kasvamaan pystyyn kohti valoa, ja lehtien vahapeitteisiin, jotka estävät veden haihtumista ja kuivumista. Sopeutumislevittäytyminen tuottaa myös lajeja, jotka kelpaavat ravinnoksi toisille lajeille: kasvien evoluutio mahdollisti myös kasvinsyöjien evoluution. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat hyönteiset, joiden monimuotoisuus on seurausta kasvien monimuotoistumisesta. Hyönteisten keskuudessa syntyi sarja sopeutumislevittäytymisiä, jotka tekivät niiden luokasta eläinten runsaimman ja monimuotoisimman ryhmän. Kehittyi kasveja syövien hyönteisten lisäksi kukkivia kasveja pölyttäviä hyönteisiä.
Edellä on käsitelty sopeutumislevittäytymistä koko maapallolla, mutta paikallisestikin on tapahtunut merkittäviä adaptiivisia radiaatioita. Kun muuutama eliö löytää tiensä uuteen, usein kaukaiseen paikkaan, jossa ne kohtaavat vähän tai ei ollenkaan kilpailua, alkaa paikan ekolokeroihin sopeutuminen. Hyvinä esimerkkeinä tästä toimivat saaristot, vaikkapa Galapagos ja Havaiji. Jälkimmäinen saaristo sijaitsee noin 3500 km:n päässä lähimmästä mantereesta ja on synnyltään tuliperäinen, vulkaaninen. Havaijin saaret ovat sitä vanhempia mitä kauempana luoteessa ne sijaitsevat; nuorin ei ole miljoonankaan vuoden ikäinen ja sillä on yhä toimivia tulivuoria.
Kukin saari syntyi paljaana ja sai vähitellen asukkaita, kun merivirtojen ja tuulten mukana harhailevat eliöt löysivät sinne lähdettyään joko kaukaa mantereelta tai aikaisemmin kolonisoiduilta saarilta. Kunkin saaren fyysiset erot mm. maaperässä, korkeussuhteissa ja sademäärissä suovat monenlaisia mahdollisuuksia evolutiiviselle erilaistumiselle luonnonvalinnan avulla. Toinen toistaan seurannut uusien lajien invaasio, on tuottanut sarjan adaptiivisia radiaatioita, mistä seuraa, että tuhannet lajit esiintyvät ainoastaan Havaijien saaristossa. Esimerkiksi noin 1100 kasvilajia on siellä ainutlaatuista, ns. endeemistä lajia. Ikävä kyllä monet niistä ovat enenevissä määrin uhanalaisia ihmisen toiminnan vuoksi. Habitaatteja tuhotaan, ja ihmisen mukanaan tuomat vieraslajit valtaavat alkuperäislajien elintilan.