Kultalevät
Kultalevien pääjakso, Chrysophyta, kuuluu sukasiimaisiin (Stramenopila), joiden merkittävä tuntomerkki on solun kaksisiimaisuus, ja se, että toinen siima on sukaspintainen, ns. mastigoneemojen peittämä. Kultalevien lisäksi sukasiimaisia ovat mm. piilevät ja ruskolevät. Kultaleviin kuuluu noin 1000 lajia, jotka ryhmitellään noin 200 suvuksi.
Kultalevien väritys johtuu keltaisista ja ruskeista karotenoideista. Kultalevät ovat useimmiten yksisoluisia. Yleensä solun toisessa päässä on kaksi siimaa (esim. Ochromonas; kuvia), mutta tunnetaan myös siimattomia eli kokkaalisia (esim. Chrysosphaera; kuvia) ja amebamaisia (esim. Rhizochrysis; kuvia) kultaleviä. Kultaleväsoluissa on yleensä silmätäplästä ja sileän uintisiiman tyvipullistumasta koostuva valonaistinelin (fotoreseptori). Solun pinnalla on usein piipitoisia suomuja.
Monet kultalevälajit uiskentelevat suolattoman tai suolaisen veden planktonissa eli keijustossa. Useat lajit viihtyvät karuissa, happamissa ja viileissä vesissä, ja niillä onkin tärkeä merkitys maamme vesien perustuotannossa. Hyvin pienillä planktonlevillä, kuten Pelagococcus-lajeilla (kuvia), on tärkeä rooli valtamerten perustuotannossa; joillakin alueilla ne vastaavat jopa 90% perustuotannosta. Kultaleviä on myös endosymbiontteina planktisten huokoseliöiden (Foraminifera) soluissa.
Kaikki kultalevät ovat fotosynteettisiä, eräät miksotrofeja, so. ne kykenevät absorboimaan liuenneita orgaanisia yhdisteitä tai fagosytoimaan isompia ravintokappaleita, vaikka ovat myös yhteyttäviä. Jotkut lajit voivat menettää plastidinsa kasvaessaan runsasravinteisella alustalla.
Olosuhteiden huonontuessa, monet kultalevät muodostavat kestäviä kystejä, jotka voivat säilyä vuosikymmeniä. Niiden seinissä on piitä, ja muodoltaan ne ovat pyöreitä tai soikeita. Pintaa peittävät usein piikit tai muunlaiset ulokkeet. Kultaleväkystit säilyvät hyvin fossiileina, ja niitä on löydetty 80 miljoonan vuoden ikäisistä tai nuoremmista kerrostumista.
Kultalevät lisääntyvät yleensä suvuttomasti jakautumalla, eikä useimpien lajien suvullista lisääntymistä tunneta. Niillä, jotka tunnetaan, munasolut ja siittiöt ovat samankokoisia. Tätä ilmiötä nimitetään isogamiaksi, ja suvullisesti lisääntyvät kultalevät ovat siten isogamisia. Hedelmöitynyt munasolu eli tsygootti on ns. hypnotsygootti, mikä merkitsee sitä, että se tarvitsee lepovaiheen ennen kehittymistään eteenpäin.
Kultaleväsystematiikkaa
Vuonna 2014 julkaistun järjestelmän mukaan kultalevät jaetaan neljään lahkoon. Niiden ulkopuolelle jää 11 sukua, joiden asema luokittelussa on epäselvä.
- Lahko Chromulinales sisältää kahdeksan heimoa. Chromulinaceae-heimossa on 11 sukua, mm. Chromulina ja Monas. – kuvia
- Lahko Hibberdiales käsittää ainakin kolme sukua: Chromophyton, Hibberdia ja Lagynion. – kuvia
- Lahko Hydrurales – kuvia
- Lahko Thallochrysidales – kuvia
Keltalevät
Keltalevät (Xanthophyta) muistuttavat rakenteeltaan ja elintavoiltaan kultaleviä. Keltaleviä tunnetaan 600 lajia ja 100 sukua. Valtaosa niistä elää suolattomassa vedessä, joitakin myös kosteassa maassa, merivedessäkin muutama. Keltalevät eivät yleensä aiheuta suuria leväkukintoja.
Myös keltalevät ovat pääosin yksisoluisia planktonleviä, yleensä siimattomia ja pallomaisia eli ns. kokkaalista rakennetasoa (esim. Chloridella, kuvia). Kolonioita muodostavat lajitkin ovat pääosin siimattomia (esim. Gloeochloris, kuvia). Vain harvat keltalevät ovat uintisiimallisia (esim. Chloromeson) tai amebamaisia (esim. Myxochloris). Pääjaksossa on myös joitakin sifonaalisia, putkimaisia lajeja (Vaucheria, Botridium) ja harvoja monisoluisia sekovarsia muodostavia (Tribonema, kuvia). Sekovarrella tarkoitetaan versomaista rakennetta, jossa ei ole erotettavissa juuria, varsia eikä lehtiä.
Kelta- ja kultalevät ovat melko samanlaisia eliöitä. Pääasiallisin ero kultaleviin nähden on solunseinän ja lepokystien hienorakenteessa ja yhteyttämispigmenteissä. Keltalevien plastidit ovat tavallisesti linssimäisiä ja fukoksantiini puuttuu (sitä on kulta- ja ruskolevillä). Luonteenomainen kellanvihreä sävy johtuu toisesta ksantiinista. Plastidien tylakoidit sisältävät karotenoideja, klorofylli a:ta ja usein vain niukasti klorofylli c:tä.
Useimmat keltalevät näyttävät lisääntyvän vain suvuttomasti jakautumalla tai suvuttomasti tuotetuilla itiöillä. Vain Vaucheria-lajien tiedetään varmuudella lisääntyvän myös suvullisesti. Niiden muna- ja siittiösolut eroavat selvästi toisistaan: munasolu on iso, siitiöt liikkuvia, kaksisiimaisia (oogamia). Tsygootin seinä paksuuntuu, ja lepovaiheen jälkeen siitä kasvaa uusi sekovarsi.
Keltalevien systematiikkaa
Keltalevät jaetaan kahteen lahkoon vuonna 2012 julkaistun systematiikan mukaan:
- Lahko Tribonematales: suvut Botrydium, Bumilleriopsis, Characiopsis, Chloromeson, Heterococcus, Ophiocytium, Sphaerosorus, Tribonema, Xanthonema. – kuvia
- Lahko Vaucheriales: suku Vaucheria. – kuvia